AlkuunUutisetKeskusteluValokuviaKalenteriLähetä palautettaLiity kyläyhdistykseen


Uutisaiheet

Etsi


Kehittämishankkeet
Jakokoskella toteutetaan erilaisia kylän kehittämishankkeita. Monissa hankkeissamme on mukana Joensuun seudun LEADER ja muita yhteistyökumppaneita. Lisäksi ilman kyläläisten talkootyötä hankkeet eivät toteutuisi. Hankkeita on valmistunut jo lukuisia, mutta näillä sivuilla on listattu muutamia.
Hankkeet : Jakokoskella aloittaa Kierrätyskauppa
Lähettänyt pekka korhonen - 28.08.2009 22:02:02 (316 luettu)

Jakokoskella aloittaa Kierrätyskauppa,
Kontiolahden Työttömät ry on vuokrannut entisen kyläkaupan tilat vuoden loppuun asti. Tiloihin avataan syyskuun alusta kierrätyskauppa.

Sysäyksen kierrätyksen avaamiseen Jakokoskelle antoi TE-keskuksen rahoittaman työllisyyspoliittisen hankkeen yksi tavoite ulottaa työpaikkoja myös sivukylille. - Jakokoskelta löytyi kuin sattumalta kierrätyskaupalle sopivat tilat.
Mikäli kierrätystoiminta lähtee kyllin vilkkaana liikkeelle ja mikäli TE-keskus myöntää rahat uuteen hankkeeseen, on jatkoakin todennäköisesti luvassa. Myyntitoiminta työllistää neljä pitkäaikaistyötöntä osa-aikaisesti. Etusijalla työllistettäessä ovat alueella asuvat ja työllistäminen tapahtuu TE-toimiston kautta.

Kierrätyskaupan varsinainen avajaispäivä on syyskuun 9 päivä, mutta ovet ovat jo auki arkisin ilta kuuteen saakka. Suurille kotitalouskoneille tilat eivät riitä, mutta toimivat pienkoneet otetaan mielellään vastaan. Kierrätykseen tuotavien tavaroiden tulee olla ehjiä ja puhtaita. Harmi vain, että joskus vain se tahtoo kierrätykseen tavaraa tuovalta unohtua. - Hyvä nyrkkisääntö on sellainen, että jos et ole vuoteen pitänyt jotakin vaatetta tai käyttänyt jotakin tavaraa, niin tuo se kierrätykseen. Tavaroita säilytellessä ne pölyyntyvät, menevät rikki, poistuvat muodista tai lakkaavat toimimasta.

Sähköposti
topinasta.kipina@telemail.fi

Comments?
Hankkeet : Nukketeatteri Kyykkänen
Lähettänyt Webmaster - 01.06.2007 9:50:00 (1104 luettu)

Jakokoskelle perustettiin tammikuussa 2000 oma nukketeatteri, jonka nimeksi tuli Kyykkänen. Kyykkänen on Karjalan kieltä ja tarkoittaa pientä ja vähäistä. Kyykkäsen tavoitteet eivät kuitenkan ole pienet eivätkä vähäiset. Nukketeatteri Kyykkänen pyrkii tarjoamaan korkeatasoista nukketeatteria niin lapsille kuin aikuisille. Tarkoituksena on käyttää monipuolisesti eri nukketeatterimuotoja sekä yhdistää nukketeatteria muihin taidemuotoihin.

Comments?
Hankkeet : Kanavan Laivuri
Lähettänyt Webmaster - 01.06.2007 9:45:02 (956 luettu)

Kanavan Laivuri oli Leader-hanke, jossa talkoilla kunnostettiin Jakokosken ja Mönnin kylien kanssa yhteistyössä Merenkulkulaitoksen entinen väylänhoitoalus risteilyalukseksi. Suurena tukena projektissa oli myös Kontiolahden kansalaisopisto ja Merenkulkulaitos.Projektin tuloksena syntyi alus, joka kastettiin kesällä 1999 Kanavan Helmeksi. Kanavan Helmen pituus on 11 m, levys 2,5 m. Moottorina aluksessa on Valmetin 80 hv meridiesel.

Comments?
Hankkeet : Tulevaisuuden kylä
Lähettänyt Webmaster - 01.06.2007 9:43:56 (979 luettu)

Tulevaisuuden kylä -hankkeessa Jakokoskelle on rakennettu langattomaan tekniikkaan perustuva kylän tietoverkko, ja kyläläisten käyttöön portaali, jonka yksi kehitysaskel on tämä sivustomme, johon kyläläiset voivat tuottaa sisältöä itse.

Comments?
Hankkeet : Jakokosken liikuntasali
Lähettänyt Webmaster - 22.05.2007 10:40:00 (993 luettu)


Holoppalantie 2, 81220 Jakokoski

Jakokoskella ja Mönnissä halutaan pitää kunto korkealla. Uusin hanke on liikuntahallihanke. Koulu saa uudet liikuntatilat, ja lisäksi lähiseudun asukkaat saavat hyvät liikuntaharrastustilat. Areenan rakentaminen alkaa kesällä 2005, ja valmiiksi se saadaan keväällä 2006. Liikuntasalin koko on n. 250m2 . Lisäksi Areenaan tulee nykyaikainen punttisali, suihku-, eteis- ja varastotiloja.
Hankkeen alullepanijat Jakokosken ja Mönnin kylät
Liikuntahallin ensimmäiset seinäkiipeilyt ja lentopallopelit pelattiin 13.4.2006

Comments?

Kirjaudu
Nimi:

Salasana:


Lost Password?

Register now!

(c) 2009 Jakokosken kylä.